Minun asiakas on luokkakaveri ja minä olen hänen asiakkaansa.
Meillä on ollut hauskaa suunnitella toistemme housuja ja nauretu ja peloteltu (huuhorilla) että millaista kangasta valitsemme toisillemme housuihin. 😄😀
Saa nähdä millaisen kankan se keksii minulle, minä olen jo hänelle tilannut omiin housuihin kankaan.
Tässä se selviää millaisen kankaan minulle keksi. On tooodella ohutta, kun kastuu tuoksuu villalta ja hylki
vettä. pitää tehdä mikroskooppinen tutkimus ja polttokoe kankaasta että mitä se on? kerron sitten tännekkin mihin päädyimme kangasmateriaalilta.
On ollut kiva tehdä housuja mutta myös haastavaa on ollut, saa nähdä mitä tästä vielä tulee!?
Tässä on malli josta lähdetään työstämään asiakkaan haluamia housuja.
Sitten tehdään kaavoja
Sitten tulee proton teko ja sovitus minne lisätään ja mistä poistetaanettä tulee sopivan kokoiset housut asiakkaalle.
Tässä aloitan asiakkaan housujen leikkaamisen ja kuvina palat mitä
tarvitsen housujen kokoamiseen.
Ensimmäisiä sovituksia asiakkaan päälle
Hänelle tulee tällainen housun lahe jossa tavallaan
tulee 2:si lahetta, ylimmäinen (oikeanpuoleinen) on
poimutettu.
Saa nähdä onko asiakas tyytyväinen lopputulokseen.
Tässä lopputulos ja se lopputulos oli että tein housut WAU!
Fiilis on mahtava kun saa jotain aikaiseksi, mitä ei kuvitellut
osaavansa koskaan tehdä ja nyt tein. =D